Nathalie on ollut kipeenä joku tulehdus, huomenna jatketaan arkea taas, eikä minua huvittaisi. Olen sellaisessa välitilassa nyt, en tiedä jos jaksan opiskella alaa jota opiskelen vaan haluaisin ehkä vaihtaa, mutta se on liian riskialtista nyt ja voin tuhota perheeni jos sen teen.
Tänään iski sellainen yksinäisyyden tunne, tunne joka ei ole vaivannut aikasemmin koska olen pitänyt elämääni niin hyvänä ihan vaan mä ja tytöt mutta nyt olen alkanut kaipaamaan jotakuta rinnalleni, jotakuta joka pitäisi hyvänä, jotakuta jota rakastaa ja ajatella sekä jakaa arjen ilot ja surut. Olen kai elännyt jossain optimistisessa kuplassa jossa vaan olen luottanut siihen että kyllä se amor vielä iskee joskus mutta tyhmänä tein facebookissa testin joka sanoi että tulen olemaan ikisinkku. En ole tyhmä, tiedän että ne testit on huuhaata, mutta kuitenkin, se iski arkaan paikkaan.
Minulla on niin paljon asioita joista olla epävarma, olen nuori ja mulla on kaks lasta ja rajoitettu määrä vapaa-aikaa, ja ulkonäköpaineet on mielettömät, tää syömishäiriö tuhoaa minut hiljalleen. Mutta suurin pelko on että rakastun, suhde tuntuu hyvältä, muutamme yhteen ja sitten se riistetään multa taas, perhe tai se illuusio siitä. Olen koko illan puntaroinut yhtä tekstiviestiä pitäisikö se lähettää vai nolanko itseni täysin jos otan yhteyttä tyyppiin joka on osoittanut mielenkiintoansa mutta emme ole tavanneet? Pitäisikö kertoa hänelle miten pelkään, ja miten hauras olen. En tiedä jos kestän toista menetystä enää.
Miksi elämä on joskus niin vaikeaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti