A year ended along with my grandmums life

Olin ajatellut kirjoittaa tänään tilannekatsauksen, mitä on tapahtunut ja mitä toivon tapahtuvan. Mutta en sitä tee. Tänään olen istunut 7h sairaalassa pitämässä fammuni kättä. Lähdin 22 minuuttia ennen hänen viimeisiä henkäyksiään viemään vaatteita tytöille jotka oli yhden ystäväni luona. 87 vuotias Fammuni jätti tänään meidät suruun.


Jag hade egentligen tänkt skriva en årsgranskning på mitt liv, men istället så berättar jag att jag idag suttit 7h vid min döende famos sida o hållt hennes hand. Jag for från sjukhuset 22 minuter innan hon drog sina sista andetag för att föra kläder åt mina döttrar som var hos en av mina vänner. Idag lämnade min 87 år gamla Famo oss i sorg.

1.8.1921 - 31.12.2008

Vem kan segla förutan vind

Vem kan ro utan åror

Vem kan skiljas från vännen sin

Utan att fälla tårar

Jag kan segla förutan vind

Jag kan ro utan åror

Men ej skiljas från vännen min

Utan att fälla tårar

Vila i Frid kära Famo

Jag älskar dig!

Kestokänni

Nonniin, nyt alkoi muutos terveempään elämään, oon Wiin kanssa jumpannut kaksi tuntia päivässä ja tänään alkoi matka kohti ketoosia, olo on kuin kännissä olisi...

Mutta tällä kertaa minä en häviä!

Wii, I have a Wii

Jouluaatto takanapäin, olin hyvinkin yllättynyt lahjasta jonka sain. Vanhempani ostivat mulle Nintendo Wii pelikonsoolin ja siihen Wii Fit pelin, ollaan mun siskon kanssa pelattu ja voi jukra se on hauska vekotin, lihaksetkin on ihan hellinä.

Hain tytöt tänään heidän isovanhempiensa luota kävin moikkaamassa eksän siskoa, jonka kanssa olen vielä yhteydessä, sitä sanotaan vissiin kemiaksi.

Onneks joulu oli aika krääsätön tytöille, nukkekoti otettiin isovanhemmilta mukaan, yhdet lapaset ja muut jutut heidän isä sai luokseensa jotta mun ei tartte katsoa esim muovailuvahaa lattialla.

Kun tultiin isäni luo, tytöt avas viimeisimmät lahjat ja hauskaa oli, jätettiin viimeinen juttu huomiseksi, nimittäin leikkikauppa. Melinda suunnitteli jo kun hän avasi paketin missä oli kaupan myytävät että hän avaa kaupan huomenna, hän tulee olemaan hyvinkin iloinen kun näkee "oikean" kaupan huomenna.

Mä oon aika väsynyt, mun fammu on aika huonossa kunnossa, ja nähtäväksi jää milloin aika loppuu häneltä.

Mutta huomenna leikitään kauppaa tyttöjen kanssa, ja mennään pihalle puuhaamaan ja ajattelin yhtä kaveriakin käydä katsomassa. Sitten joulu onkin paketissa ja voimme keskittyä uuteen vuoteen ja sen viettämiseen. Sisko lähti baanalle ja isä tarjoutui vahtimaan tyttöjä, tosin en mä jaksa minnekään mennä paitsi sänkyyn.

Melinda höpötti koko matkan kun ajoin kotiin;

-Äiti arvaa mitä me oltiin metsässä tänään.
-Minä; aijaa
-Joo, sellaisen ison kiven päällä, sellainen kalliolle kukkulalle.

Olivat käyneet ison mäennyppylän päällä, jota itse ravasin ylös kun odotin Melindaa ja oltiin jo viikko lasketun ajan yli, ei se niin pieni kivi ole, mutta kivi kuitenkin.

Nyt hetkeksi isän kanssa telkkaria tuijottamaan, sitt meen tutkii siskoni kylpyhuone laatikkoo, koska minä Uunon pojanpojan tytär olen unohtanut meikin poistoaineen kotiin...

Surreal christmas

Kuvassa fammuni, Portugalissa vuonna 1991 ja viime joulun menoa...

Jaahas, aatto.


Tänään koristelin kuusen, koska isäni katsoi niin pahasti kun sanoin että en sitä halua tehdä, näytti siltä kuin Malin 4v olis päässy liian lähelle joulupalloja...

Olen myös paistanut kalkkuna rullan, hyvä minä.

Mutta tapasin kaksi serkkuani ja setäni siskoni ja isäni kanssa fammuni luona, täti on jo 87 vuotias, hän tekee kuolemaa. Oli hirveän surullista katsoa häntä kun hän kuihtuu pois.

Pidin häntä kädestä, silitin hiuksia ja suutelin otsaa ja kuiskasin, Voit päästä irti, se on ihan ok. Johon fammuni vastasi; kiitos.

Fammuni sanoi minulle pari kuukautta sitten että minun pitää luvata hänelle että elän elämääni niin ettei mua kaduta kun olen 87 ja että voin olla ylpeä itsestäni.

Myöhemmin käytiin faffani haudalla sytyttämässä kynttilän, me kaikki tiedämme että kohta keräännymme sen haudan ympärille saattaaksemme avioparin yhteen kuolemassa. Fammu on viimeinen isovanhempi ketä mulla on jäljellä, mummiani muistin kynttilällä myös.

Nyt alamme kohta syömään siskoni ja isäni kanssa, äitiäni ja tyttäriäni on kova ikävä, huomenna halaan tyttöjä ja äitiä parin viikon päästä. Olen tänään kiitollinen siitä että minulla on perhe jota rakastan ja he rakastavat minua, vaikka olemmekin eri paikoissa.

Joulu tulee - oletko valmis?

Tänä vuonna lukeudun näihin pessimistisiin joulunviettäjiin jotka pyörittelee silmiään kun muut stressaa, en ole leiponut yhtäkään piparkakkua, en joulutorttuja, en edes ole poiminut tonttuja tai valosarjoja esille. Tytöille ostin muumikalenterit siinä mun joulupanostus.

Syy, jouluaaton vietän ilman lapsiani, ylioptimistisen isäni luona, joka välttämättä haluaa viettää perinteistä joulua kun omat ajatukset oli enemmänkin siinä että syötäisiin pizzat, avattaisin ne lahjat jotka näyttää leffoilta ja röhnätään sohvalla katselleen leffoja ja ehkä jälkeenpäin mentäisiin vaikka ulos. Ja sitt joulupäivänä leikkisimme joulua kun tytöt pääsee innosta hehkuen avaamaan joulupukin tuomia pussilakana settejä.
Toinen syy miksi olen negatiivinen joulua kohtaan on ne samperin krääsä keot jotka kasaantuu. Tytöillä on muutenkin liikaa leluja eikä niitä saa karsittuu niin hirveen helpolla, muutto pienempään kämppään siintää edessä ja mä en kestä kaikkea krääsää mikä on kerääntynyt. Tehdääkseemme krääsämäärään vielä isommaksi niin vietämme Nathalien synttäreitä 4 tammikuuta jolloin kaikki raukat jotka on just hiki valuen ostanut Nathalielle jonkun enemmän tai vähemmän fiksun lahjan miettii taas mitä kaksi vuotias oikeesti tarvitsee?

Olen itsekin miettinyt sitä, mitä ihminen oikeesti tarvitsee, Melinda sanoo omien sanojen mukaan tarvitsevansa joka ikisen lelun lelulehdessä mutta hän on vasta kolme, hänelle monet muut tarpeet ovat itsestäänselvyyksiä.

Olen sitä mieltä että tyttöjen huoneessa on muoviteollisuus ainakin esillä ja jos muoviteollisuus romahtaa se ei ainakaan meistä johdu koska olemme sitä tukeneet aivan riittävästi, varsinkin sitä Kiinalaista. On duploja, on kippoja ja kuppeja, on laukkuja ja nuken rattaat, potkuauto, leikkikeittiö ja ties mitä. Itse pidän noista nukkejutuista, okei ne rattaat on tosi rasittavat mutta niillä leikitään, se potkuauto on kiva varsinkin sen jälkeen kun patterit loppuivat ja auto hiljeni, leikkikeittö on kanss tosi mukava ja silläkin leikitään kuten myös nuken syöttötuolilla ja nuken sängyllä. Muumitalo on Nathalien mieleen.
Itse inhoan palapelejä ja duploja syy on aika simppeli, paljon pieniä osia joka paikassa, ja varsinkin duplot ovat pirulainen kun niiden päälle astuu paljain jaloin. Joten, toivon että duplot voitaisiin kohta laittaa säästöön tai antaa pois. Ja olen päättänyt käydä koko huone läpi ja heittää kaikki krääsä pois tai viedä varastoon odottamaan päiviä kun muut lelut on syvältä. Ehkä jos niitä ei ikävöidä niin voin jo todeta että ne voisi antaa pois.

Itse ostin pari lahjaa tytöille, Melinda saa prinsessa pussilakanan ja Nathalie muumi, he saavat yhdessä peppi dvd:n ja kaksi Mamma Mu satukirjaa. Nathalie saa syntymäpäivälahjaksi kekkerit, mitä kaksi vuotias oikeesti tarvitsee?
Syli joka rakastaa, ruokaa joka täyttää ja antaa elinvoimaa kasvaa, sänky jossa nukkua, katto pään päällä, suihkua silloin tällöin, ja pari muumi otusta ja palapeli jolla leikkiä ja se yks nukke tai auto.

Kuka tarvitsee krääsää? Tai siis toisen roju voi olla toisen aarre... eli jos kaipaat lisäystä muovi kokoelmaasi, niin täällä sitä on.

Muuten toivottelen blogini lukijoille oikein mukavaa ja krääsätöntä joulua ♥

Minusta tuli sellainen..

Kaikki on kuullut vähintäänkin yhden kertomuksen eksästä josta tulee raivohullu kun uusi kumppani astuu toiselle kuviin, yleensä eksä on tässä tilanteessa äiti.

Minustakin tuli noita akka.

Eilen sain saavillisen kylmää vettä niskaan ja potkun mahaan kun Melinda kertoi että isän kaveri oli hakenut heidät tarhasta, ja tämä kaveri oli vahtinut heitä kun isä oli poissa, isä ja tämä kaveri pussailee ja loppuhuipennuksena Melinda kertoi pitävänsä tästä naisesta.

Minä en haikaile eksäni perään, syy miksi tämä satutti on että meillä on sopimus eksän kanssa joka sanoo että ennen kuin lapset tapaavat uuden kumppanin toiselle vanhemmalle kerrotaan asiasta. Minulle ei sitä armoa annettu vaan täyteen ladattu 3½ vuotias laukoi totuuksia ja kuolin.

En edes tiedä miksi reagoin niin kovaa, tai tiedän. Eksä petti minua, valehteli ja tuhosi minut. Eksä valehteli taas, eksä keksi tyhmän vitsin jossa pahoitteli ettei ollut lapsia hakenut tarhasta vaikka näin oltiin jo sovittu, tämä viesti tuli klo 21 illalla jolloin minulle iski paniikki koska mulle ei ollut kukaan ilmoittanut siitä että minun olisi pitänyt hakea lapseni. Kun soitin eksän mielestä tämä oli hauskaa. En luota eksääni. Mikä sinällään on traagista ottaen huomioon että meillä on kaksi lasta joista nuorin on täysikäinen vasta 16 vuoden päästä, eli joudun kestämään eksää vielä pitkän tovin.

Mitä pahinta on ettei eksäni kykene pahoittelemaan, vaan haukkuu minut vastapainona vielä pataluhaksi.
Hän ei olisi ollut yhtään iloinen jos tytöt olisi tavannut jonkun miehen ennen minun ilmoitusta hänelle. Koska jossain määrin pinnan alla kuohuu pelko, "entä jos mun lapset ei rakasta mua tarpeeksi, pysyäkseen minun rinnalla, vaikka olen heidän äiti kaikin tavoin. Entä jos en ole kyllin hyvä, vaikka olen taistellut meidän kolmen edestä niin kauan ja kovaa."

Olen loukkaantunut ja kiukkuinen, olen surullinen.

Rakastan lapsiani, olen leijonanaaras joka taistelee lasteni eteen vaikka mikä olisi, kukaan ei tule minun reviirilleni.

Pikkumaista ja lapsellista? Olkoot, tää on tunne ei järkiasia.

A single girl in Manhatta... I mean Turku

Sex and the city ähky, romanttisuuden kyynisessä maailmassa elän ja olen sex and the cityn lumoissa, huhheijaa.

Koulukin on jo loppusuoralla, huomenna pidän pr-esiintymisen Tammisaaressa ja sitt alkaakin jo loma. Lahjatkin hankin ikäänkuin vahingossa.

Ja kesäkin näyttää jo positiivisia puoliaan noin niinkuin suunnitteluasteikolla

elämä edessä, tai ainakin joulu.

Olen sinkku ja faboulous. :p


(kuka se lehmän häntää nostaa ellei lehmä itse?)

Smooth sailing, for once

Tänään on ollut erinomainen päivä. Aamu alkoi kylläkin jo seiskalta kun herätin tytöt ja eksä haki meidät tarhaan tyttöjen joulujuhlaan, joka oli söpö ja kiva tilaisuus... Tytöt tanssi ja lauloi ja oli niin suloisia.
Eksä heitti mut kouluun kun lähti töihin ja menin kirjoittaa tenttiä, kun näin kysymykset tajusin että osaan vastaukset kaikkiin, ja kirjoitin 12 sivua täyttä asiaa.
Sen jälkeen pääsin vielä suullisesta työlaki tentistä läpi josta matka jatkui Paraisille projektisuunnitteluun, joka oli aivan mahtava kokemus. Hain tytöt ja tultiin kotiin.

Ihana päivä kertakaikkiaan.

Ja löysin uuden tekniikan millä saada Nathalie tottelemaan, joulupukki kävi tarhassa tänään ja Nathalie pelkäs, joten jos Nathalie ei tottele niin äiti käskee pukin takaisin. Raukka.


Mutta nyt meen saastuttamaan ilmapiiriä positiivisuudellani jonnekin muualle.

Times a wasting

Jos joku kaipaa vähän sairaslomaa niin täällä olisi tarjolla bakteereita ja viruksia jotka takuulla pitävät kantajansa sängyn pohjalla. Mä ja Nathalie ollaan terveitä, Melindan kunto romahti.
Eli sairasloma jatkuu.

Eilen molemmat oli täysin kondiksessa, käytiin kirjastossa ja syömässä ravintolassa sen jälkeen kuunneltiin sukkarokkiorkesteria Hansassa, ihan jees päivä. Tänään ex-anoppi haki tytöt ja hoiti niitä koko päivän että pääsin kouluun ja illalla sain likat takaisin, Melinda raukka ihan kalpee ja kipee, nyt ois jo kiva palata tarhaan ja arkeen.

Koulutyöt painaa päälle, eli jos jollakulla on tylsää niin täällä olis mm 10 kysymystä työoikeudesta jotka tarvitsisi vastauksia, olis kaks tenttii johon lukea yks elokuvaanalyysi ja oli mulla jotain muuta vielä.

Nyt vaan mietin että mikä elokuva ois; kiinnostava ja kertoo johtajuudesta, oisko Schindlerin lista? vai muita ehdotuksia otetaan vastaan!!!

Oon aika väsynyt ja naatti, onneksi kohta on loma. Sain tänään rattaat pyörimään oman opintosuunnitelman puolesta ja pääsen luultavasti valmistumaan kevät 2010 mennessä, eli vain puoli vuotta jäljessä luokkakavereitani, aika hyvä ottaen huomioon että olin 9kk äitiyslomalla tässä välissä.

Tylsä päivä, tylsä blogikirjoitus.

Jag är inte en morgonmänniska alls.

Itsenäisesti kurupiiloa

Hyvää itsenäisyyspäivää!!!

Me aletaan Nathalien kanssa olla elävien kirjoissa pikkuhiljaa kun ollaan saatu antibiootteja molemmat. Eilen olin vielä ihan surkeessa kunnossa joten tytöt vietti yön isänsä luona. Huomenna olen luvannut viedä tytöt kirjastoon, siinä mielessä on oma lehmä ojassa näin ollen voi olla pikkiriikkinen mahdollisuus että ehdin tehdä yhden esitelmän maanantaille valmiiksi, ainakin siedettävästi rimaa hipoen.

Tytöt tuli kotiin iltapäivällä ja syötiin nakkeja ja ranskalaisia, tosin mulla tökki nakit äitini sika teurastus jutun kanssa joka johti minut lukemaan vegeruokailusta. I might even give it a shot. Why not?

Sitt katsottiin "mutta mitä tapahtui joulupukille" leffaa jonka Melinda ymmärsi omalla tavallaan, tytöt sai vähän herkkuja ja mehua kun istuttiin lattialla ja picknickailtiin kuten Melinda ja Nathalie tätä kutsuu.

Kun leffa loppui niin Melinda kysyi mitä tehdään. Molemmat halusivat leikkiä kurupiiloa.

Sinällään iätön leikki, tämä meidän leikki vaatii jo taitoa, ensinnäkin, valitse helppo piilopaikka itsellesi, paikka jonne pääset viidessä sekunnissa kun Melinda laskee kymppiin tai Nathalie laskee: yksi, neljä, kaksi, seitsemän. Mutta todellinen taitolaji on olla löytämättä muksut heti, varsinkin kun Melinda huutaa; "Äiti mä oon peiton alla piilossa" ja sängyssä todellakin on iso kuhmu. Vaihtoehtoisesti molemmat on oven takana jolloin saa vetää kunnon näyttelijän lahjat esille ja huutaa "missäköhän mun tytöt on, oi oi kun äiti ei löydä"

Mun piilot olivat liian vaikeita, mm ruokasalipöydän alla (Melinda käveli moooonta kertaa ohi muttei tajunnut), keittiön lattialla ilman mitään piiloa (meinasin jo tylsistyä kun istuin siellä, tajusin tosin että mun pitää imuroida viimeistään huomenna), mun komero jossa ovi oli auki (jälleen kerran mun ohi käveltiin) ja vaikein taisi olla kylpyamme (okei myönnän itsekin että oli vaikee, mutta kävivät kyllä molemmat katsomassa pesuhuoneeseen ja istuin näkyvästi kylpyammeessa), olohuonen verhojen takana seisoin varmaan viitisen minuuttia kunnes Melinda ja Nathalie alkoi jo hätääntyä jolloin autoin heitä "vähäsen" oikeille jäljille.

Ihanaa kun alkaa tää sairasputki olla jo pikkuhiljaa ohi, mulla ja Nathaliella on vielä jälkitarkastukset myöhemmin mutta muuten niin maanantaina alkaa jo arki. Melinda haluaisi kovasti joulupukkia katsomaan, olen miettinyt jos ensi vuonna veisin heidät lappiin katsomaan joulupukkia tänä vuonna voivat saada kirjeet sieltä...

Ja kuukauden päästä mun vauva on jo kaksivuotias, en ymmärrä minne aika menee, mutta olen kiitollinen jokaisesta päivästä neitieni kanssa. Lapset kun ovat kuulemma elämän suola.

Vårt land, vårt land

Vårt Fosterland

Ljud högt o dyra ord

Ej lyfts en höjd mot himlens rand

Ej sänks en dal ej sköljs en strand

Mer älskad än vår bygd i nord

Än våra fäders jord

Oi maamme Suomi synnyinmaa

Soi sana kultainen

Ei laaksoa, ei kukkulaa

Ei vettä, rantaa rakkaampaa

Kuin kotimaa tää pohjoinen

Maa kallis isien

Suomi Finland 6.12.1917

Piti vaan lisätä että Melindan ja Nathalien nuket ovat kohta 91 vuotiaita kanss, heidän synttäreitä kun vietetään päivittäin... Paljon Onnea vaan...

Shoulda, woulda, coulda

Oon joskus miettinyt "entä jos.." scenariota, millaiselta elämä nyt näyttäisi?

Elämässä kun on joko tehnyt valinnat itse tai joku toinen on tehnyt valinnat puolestasi, esimerkiksi jos perheeni ei olisi ikinä muuttanut Helsingistä pois niin millainen elämäni nyt olisi? Ja tärkeintä kuka olisin. Olisinko kuitenkin läpikäynyt kiusaamishelvetin koulussa joka johti suoraan tähän veemäiseen syömishäiriöön joka nakertaa sieluani joka päivä. Olisiko vanhempani eronneet ja aiheuttaneet elinikäiset vammat minulle kun tulee parisuhteisiin.
Entä jos en olisi avannut suutani silloin elokuussa 2003 missä olisin nyt? Tai, jos en olisi kertonut eksälleni että tiedän hänen pettämisestään, missä olisimme nyt?

Tuskallisinta eron jälkeisessä elämässä on ollut itsetutkiskelu, syiden ja seurausten etsiminen ja se on kuin Pandoran lipasto sieltä vaan pulppuaa lisää ja lisää tietoa, tietoa joka lisää tuskaa.

Minulla on ollut kolme suhdetta, joista yksi oli oikeeta rakkautta, sellaista mistä jokainen haaveilee, suhde jonka kuvittelin kestävän läpi ikuisuuden. Niin ei toki käynyt. Käteen jäi epäusko, kaksi lasta, murtunut ego ja sydän ja tieto siitä etten ikinä kelpaa. Nyt suojamuurit on niin korkeat että pelkään kaikkia.

Yksinään sairastaminen on ihan hanurista, eikä asiaa helpota että eksä oli kerrankin yhteistyökykyinen, ystävällinen ja huomaavainen, ihan niin kuin me joskus oltiin. Asiaa ei tietty auta se että mulla on lapsiani kova ikävä ja sen myötä myös ikävä perhettäni joka menehtyi aivan liian aikasin.
Elänkö väärällä vuosituhannella tai väärässä kulttuurissa? Olenko vääränlainen kun haluaisin niin kovasti uskoa perheeseen ja monogamiaan, rakkauteen joka kävelee piikkilankaakin pitkin selviytyäkseen tuiskeesta ja tuulesta. Minusta on tullut kyyninen itseinhon partaalla heiluva ihminen. Mun lapsilta ja multa riistettiin perhe. Mä jouduin hautaamaan jo toisen perheeni, minulla on selvästikin huono vaikutus perheisiin.

Milloin se kaipuu loppuu, ja tapaanko vielä ikinä jonkun joka elää samassa haavemaailmassa kuin minä?

-RIP FAMILY *2-

Joitakin sanoja ei voi ikinä lausua kun aikaa on kulunut liikaa. Ikävä vaivaa enkä ikinä pysty päästämään otettani kokonaan. Varjojen tapaan muistot kulkevat kanssani, kunnes minun valoni sammuu.

Who´s making me chickensoup?

Flunssa on sellainen pieni pirulainen ja virukset on sellaisia että ne takertuu tyttäreihini, sitten tuon tyttäreni kotiin ja virukset tarttuvat kotiini ja loppujen lopuksi minuun. Ja kun yksi väsynyt äiti yskii verta niin ei hirveesti naurata.
Olen siis saikulla, äsken mittasin kuumetta ja olo on kuin maantien jyrän alle jäännyt.
Great.
No koska joskus pitäisi voida sanoa jotain positiivista x-factorista niin hän haki lapset mukisematta kun vilauttelin sitä että jos en parane niin joudun sairaalaan.
Joten tänä iltana täällä häärää minä, vaniljajäätelöä (kylmä tuntuu hyvältä kurkussa) ja kaikki kuusi sesonkia sex& city:stä tosin aloitan viidennen kauden jo kohta.

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa bilettämään, oli ihan kivaa, se on vaan niin huonosti että juhlat tuppaa muistuttamaan siitä ettei mulla ole ketään jonka kättä pidellä, tosin sairaudet muistuttaa siitä ettei mulla ole ketään täällä säälimässä mua.

Mutta, hyvää orastavaa joulukuuta, lumet suli mutta hey, kyll tää tästä.