Kaikki on kuullut vähintäänkin yhden kertomuksen eksästä josta tulee raivohullu kun uusi kumppani astuu toiselle kuviin, yleensä eksä on tässä tilanteessa äiti.
Minustakin tuli noita akka.
Eilen sain saavillisen kylmää vettä niskaan ja potkun mahaan kun Melinda kertoi että isän kaveri oli hakenut heidät tarhasta, ja tämä kaveri oli vahtinut heitä kun isä oli poissa, isä ja tämä kaveri pussailee ja loppuhuipennuksena Melinda kertoi pitävänsä tästä naisesta.
Minä en haikaile eksäni perään, syy miksi tämä satutti on että meillä on sopimus eksän kanssa joka sanoo että ennen kuin lapset tapaavat uuden kumppanin toiselle vanhemmalle kerrotaan asiasta. Minulle ei sitä armoa annettu vaan täyteen ladattu 3½ vuotias laukoi totuuksia ja kuolin.
En edes tiedä miksi reagoin niin kovaa, tai tiedän. Eksä petti minua, valehteli ja tuhosi minut. Eksä valehteli taas, eksä keksi tyhmän vitsin jossa pahoitteli ettei ollut lapsia hakenut tarhasta vaikka näin oltiin jo sovittu, tämä viesti tuli klo 21 illalla jolloin minulle iski paniikki koska mulle ei ollut kukaan ilmoittanut siitä että minun olisi pitänyt hakea lapseni. Kun soitin eksän mielestä tämä oli hauskaa. En luota eksääni. Mikä sinällään on traagista ottaen huomioon että meillä on kaksi lasta joista nuorin on täysikäinen vasta 16 vuoden päästä, eli joudun kestämään eksää vielä pitkän tovin.
Mitä pahinta on ettei eksäni kykene pahoittelemaan, vaan haukkuu minut vastapainona vielä pataluhaksi.
Hän ei olisi ollut yhtään iloinen jos tytöt olisi tavannut jonkun miehen ennen minun ilmoitusta hänelle. Koska jossain määrin pinnan alla kuohuu pelko, "entä jos mun lapset ei rakasta mua tarpeeksi, pysyäkseen minun rinnalla, vaikka olen heidän äiti kaikin tavoin. Entä jos en ole kyllin hyvä, vaikka olen taistellut meidän kolmen edestä niin kauan ja kovaa."
Olen loukkaantunut ja kiukkuinen, olen surullinen.
Rakastan lapsiani, olen leijonanaaras joka taistelee lasteni eteen vaikka mikä olisi, kukaan ei tule minun reviirilleni.
Pikkumaista ja lapsellista? Olkoot, tää on tunne ei järkiasia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Jälleen kerran kuin minun kynästäni!
Exällä oli alkukesällä chat-juttu, jonka minä torpedoin heti alkuunsa. En yksinkertaisesti kestänyt ajatusta ja niin tein kaikkeni, jotta se loppui ennenkuin pääsi kunnolla edes alkuun.
Mutta kuten sä sanoit, niin tää on TUNNE- ei järkiasia.
Oot ajatuksissa!
Kyllä lupaukset on pidettävä! Aivan oikeutettu kiukkureaktio.
Kiinnostava blogi sinulla (taatusti kiinnostaa kun itsekin elän yksin kahden pikkutytön kanssa), täytyypä palata takaisin.
Lähetä kommentti